3.9.2003 Matti Vanhanen, pääministeri: UKK-muistoluento

Pääministeri Matti Vanhanen
UKK-muistoluento Paasikivi-seurassa 3.9.2003

Arvoisat kuulijat, hyvä Paasikivi-seura,

On suuri kunnia olla UKK-muistoluennon pitäjänä arvoisassa seurassanne. Lupauduin pitämään tämän puheen jo puolustusministerikauteni aikana. Tämän mieluisan tehtävän halusin ottaa puolustusministeriöstä mukaani, kun siirryin pääministerin tehtäviin.

Pääministerin tehtävä on suuri vastuu, jonka olen ottanut vastaan vakavalla mielellä. Urho Kekkonen hoiti tätä samaa tehtävää viiteen eri otteeseen 50-luvulla olosuhteissa, jotka olivat paljon vaikeammat kuin nyt.

Urho Kekkonen kuuluu valtakuntamme suurmiesten harvalukuiseen joukkoon. Kekkosen presidenttikauden aikana Suomi kasvoi moderniksi yhteiskunnaksi, astui monessakin suhteessa uuteen aikakauteen. Kekkosen presidenttikausi alkoi aikana jolloin sodan varjot olivat vielä vahvasti näkyvissä. Porkkala oli juuri palautettu. Hänen presidenttikautensa päättyi aikana, jolloin nykyisen EU-Suomen hahmo oli jo muodostumassa. Yhdysvaltalaisesta perspektiivistä voisi hahmottaa, että hänen presidenttikautensa ulottui Eisenhowerista Reaganiin. Moista elämäntyötä on nykypäivänä vaikea kuvitella varsinkin kun tuohon elämäntyöhön on laskettava mukaan pitkäkestoinen pääministeriys ja aktiivinen toiminta eri tehtävissä jo 30- ja 40-luvuilla.

Kekkonen oli laaja-alainen yhteiskunnallinen vaikuttaja, jonka kädenjälki näkyi monessa. Hänen työtään arvioitaessa kannattaa muistaa se, että hänen aikanaan politiikan vaikutusalue oli paljon laajempi kuin mihin politiikka ulottuu nykyään. Valtionhallinto ulotti tuolloin päätöksentekonsa paljon syvemmälle yksityisten ihmisten ja elinkeinoelämän asioihin kuin nykyään - ja monet asioista päätettiin ministerin allekirjoituksella, kun ne nyt ratkaistaan virkatyönä aluehallinnon jonkun virkamiehen pöydällä tai kokonaan markkinoilla, politiikan ulottumattomissa.

Myös omalle sukupolvelleni presidentti Kekkosella oli merkittävä vaikutus. Itse olen jo sitä sukupolvea, jolla ei voi olla laajempaa kontaktia Kekkoseen. Hän tuli tutuksi julkisuuden kautta ja kyllähän hän jätti vahvan jäljen mieleen. Pääsin keskustelemaan kerran hänen kanssaan ollessani Varusmiesliiton puheenjohtaja ja hän otti ylipäällikkönä vastaan laajan varusmiesadressin varusmiesten sosiaalisen ja taloudellisen aseman parantamiseksi. Vuonna 1982 olin sitten valitsijamiesten kokouksessa valitsemassa hänelle seuraajaa.

Arvoisat kuulijat,
Urho Kekkosen laaja-alaisesta elämäntyöstä muistetaan ennen kaikkea hänen ulkopolitiikkansa. Kekkonen oli ulkopolitiikkamme luotsi läpi monen vaikean vuosikymmenen. Suomen puolueettomuuspolitiikka sekä kotimaassa että maamme rajojen ulkopuolella henkilöityi pitkälti Kekkoseen.

Puolueettomuuspolitiikka oli Suomelle luonteva ratkaisu kahtia jakautuneessa Euroopassa. Kylmän sodan aikana puolueettomuuspolitiikkamme rakentui ympäristömme varaan. Euroopassa vallinnut kahden suurvaltaleirin voimatasapaino loi puolueettomuudelle sekä tarpeen että edellytykset. Suomella oli tarve olla puolueeton, koska halusimme säilyttää läntisen yhteiskuntajärjestyksemme Neuvostoliiton naapurina. Voimatasapaino taas loi puolueettomuuden edellytykset sitä kautta, että puolueettomankaan maan asemaa ei olisi voinut järkyttää puuttumatta samalla kokonaistasapainoon.

Tämä ei tarkoita sitä, että Suomen asema puolueettomana maana olisi ollut helppo. Kekkosen aikalaiset muistavat kuinka Suomen asemasta käytiin monta vääntöä Moskovan kanssa. Aina elämämme ei ollut kitkatonta myöskään lännessä, jossa käytännöllistä Neuvostoliiton-politiikkaamme ei joskus täysin ymmärretty.

Presidentti Kekkonen oli ennen kaikkea pragmaatikko. Suomen puolueettomuuspolitiikka oli räätälöity aikansa tarpeisiin. Omassa mielessäni Kekkosen ulkopolitiikasta piirtyy kaksi vahvaa opetusta. Ensinnäkin puolueettomuuspolitiikka ei ollut itsetarkoitus, vaan se oli ulkopolitiikkana vahva väline suomalaisten hyvinvoinnin ja turvallisuuden edistämiseksi.

Toiseksi puolueettomuuspolitiikka ei koskaan merkinnyt eristäytymistä, vaan Suomella oli aktiivinen pyrkimys vaikuttaa ympäristöömme. Kekkosen politiikkaa arvioitaessa kannattaa lukea Tamminiemi kirjan viimeiset kaksi kappaletta. Niissä hän vetää yhteen linjaansa siitä, että puolueettomuuspolitiikallakin oli välinearvonsa:

"Mutta puolueettomuuspolitiikka ei ole eikä tietenkään voikaan olla itsetarkoitus. Se ei ole päämäärä, vaan keino, jolla pyritään oman maan etujen kaikenpuoliseen edistämiseen. Näin ollen se perustuu kansakunnan omaan harkintaa etunäkökohtien vaatimuksista. Ja jos kävisi niin onnettomasti, että kansallinen etu ja puolueettomuus joutuisivat ristiriitaan keskenään - mitä itse pidän epätodennäköisenä - ei kansallinen etu tietenkään voisi väistyä."

Hyvät kuulijat,
Eurooppa on muuttunut perustavanlaatuisesti Kekkosen aikakaudesta. Kun kylmän sodan järjestys mureni Suomi teki ripeästi uuden linjaratkaisun liittymällä Euroopan unionin jäseneksi. Tämä ratkaisu merkitsi Suomelle suurta hyppyä. Valitsimme selkeästi lännen, jäsenyyden poliittisessa liitossa, vaikka EU-jäsenyys ei merkinnytkään sotilasliiton jäsenyyttä.

Näin jälkikäteen voidaan sanoa, että tämä EU-valinta osoitti meiltä siinä vaiheessa suurta kypsyyttä. Aikaa kylmän sodan järjestyksen päättymisestä ei ollut kulunut montaakaan vuotta. Se näytti, että kylmän sodan aikainen puolueettomuusratkaisumme ei ollut pohjimmiltaan jäykistynyt jyrkäksi opinkappaleeksi. EU-jäsenyys oli myös luontevin valinta vaikutusmahdollisuuksiemme edistämiseksi.

Tämä uusi viiteryhmä sopii meille. Voidaan sanoa, että nyt toteutuvan itälaajentumisen myötä EU on lopullisesti pyyhkinyt Euroopan kahtiajaon viimeisetkin jäänteet. Ja me tulemme näkemään myös EU:n ja Venäjän tiivistävän yhteistyötään pala palalta. Euroopan kahtiajaon päättyminen on nostanut Euroopan kansat ja kulttuurit yhä vahvemmin näkyviin. Tätä aikaa voi hyvin kutsua historiallisessa perspektiivissä Euroopan ja sen kansojen kevääksi.

Kaikessa tässä vapaudessa tullaan samalla näkemään vapaaehtoinen integroituminen yhteiseksi hyväksi. Tämä käynnissä oleva vapaaehtoinen integroituminen ei kuitenkaan tule hävittämään tai piilottamaan kansallisia erityispiirteitä, vaan luultavasti ne tulevat kulttuurisessa mielessä vain vahvistamaan omaa näkyvyyttään. Olemme päässeet kansainvälistymisessä sen vaiheen yli, jossa tavoiteltiin samanlaisuutta - nyt ymmärretään paremmin se, että aito kansainvälisyys muodostuu vain erilaisuudesta.

Hyvät kuulijat,
Kekkosen aikana kannoimme vastuuta ympäristöstämme. Puolueettomuuspolitiikka ei merkinnyt toimettomuutta, vaan pyrimme toimimaan Euroopan turvallisuuden parantamiseksi. Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssi ETYK vaikuttaa Euroopassa vielä tänäkin päivänä. Suomi oli Kekkosen aikana maailmalla tunnettu rauhanturvaaja. Siellä minne YK meni, niin Suomi lähetti rauhanturvaajansa.

Suomi kantaa tätä samaa vastuuta nykyäänkin. Olemme aktiivisesti mukana eurooppalaisen kriisinhallintakyvyn kehittämisessä. Aktiivisuus on ehkä jopa liian vaatimaton kuva panoksestamme. Olihan Suomi aloitteentekijänä EU:n kriisinhallinnan kehittämisessä Amsterdamin-sopimukseen johtaneissa neuvotteluissa. Helsingin Eurooppa-neuvostossa sinetöitiin aivan uusi kriisinhallinnan tavoitteisto. Suomi on ollut myös siviilikriisinhallinnan kehittäjä, jonka merkitys kriisien kestävässä hoidossa korostuu koko ajan.

Kriisinhallinnassa joudumme joskus vastatusten perustavanlaatuisen kansainvälisen kysymyksen kanssa. Missä oloissa kansainvälisellä yhteisöllä on oikeus puuttua - tarvittaessa jopa sotilaallista voimaa käyttäen - yksittäisen maan tilanteeseen. Mielestäni tämän kaltainen väliintulo on joissakin tapauksissa perusteltua, usein jopa ainoa eettisesti kestävä vaihtoehto. Kansainvälisen yhteisön väliintulo Kosovossa on tästä hyvä esimerkki.

On ilmeistä, että kriisinhallinta samalla sekä kovenee että pehmenee. Perinteinen rauhanturva on nykytilanteessa toimintona varsin suppea. Sopiva joihinkin tilanteisiin muttei yksin riittävä. Kriisinhallinnassa korostuu sen kokonaisvaltaisuus. Kriisien jälkihoito - ja parhaimmassa tapauksessa ehkäisy - edellyttää vahvaa siviilikriisinhallintaa. Hädän laukaiseminen ja tilanteen vakauttaminen edellyttää joskus päättäväistä sotilaallisen voiman käyttöä.

Arvoisat kuulijat,
Turvallisuuspoliittinen perusratkaisumme kuuluu myös niiden asioiden joukkoon, joita on arvioitava ennakkoluulottomasti ja analyyttisesti. Hallitus on asettanut työryhmän valmistelemaan eduskunnalle vuonna 2004 annettavaa turvallisuus- ja puolustuspoliittista selontekoa. En tässä lähde arvuuttelemaan sen sisältöä. Totean vain, että pidän näitä selontekoja hyvänä käytäntönä. Ne antavat eduskunnalle mahdollisuuden arvioida ratkaisujamme kerran vaalikaudessa.

Turvallisuus- ja puolustuspolitiikka on ajankohtainen kysymys HVK:ssa. Siitä käydään juuri tällä hetkellä keskustelua eduskunnassa. Suomi on omaksunut EU:n turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehittämisessä aktiivisen ja käytännönläheisen linjan. Olemme valmiita osallistumaan unionin turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehittämiseen unionissa yhteisesti sovitulta pohjalta. Toimintakykyinen unioni on tältäkin osin Suomen etu.

Arvoisat kuulijat
Kokemukseni ulkopolitiikan hoitamisesta pääministerinä on vielä kovin tuore, mutta tämän lyhyenkin kokemuksen perusteella voin todeta, että eurooppalaisten pääministerien kansainvälinen kanssakäyminen on varsin tiivistä. Politiikassa on enää harvoja asioita, joissa ei olisi kansainvälistä ulottuvuutta.

Pidin viime viikolla ulkopolitiikkaa käsittelevän puheen ulkoministeriön 85-vuotisjuhla-tapahtumassa Finlandia-talolla. En tässä ryhdy kertaamaan sen sisältöä, mutta totean, että kansainvälinen yleistilanne on aina merkittävä tekijä Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikalle. Meihin vaikuttaa entistä enemmän kehittyneen maailman ja kehitysmaiden välisten suhteiden kehitys, joiden laiminlyönti johtaisi suuriin ongelmiin. Meidänkin on oltava valmiita lisäämään panostamme yhteisten kehitysongelmien ratkaisemiseksi. Suomen sotilaallisen aseman kannalta Euroopassa vallinnut voimatasapaino on ollut meille merkittävä ja Yhdysvaltojen voimavarojen uudelleen sijoittelusta keskustellaan. Tätä kehitystä meidän tulee seurata. Suomen edun mukaista on tukea Euroopan ja Yhdysvaltojen suhteiden hyvää kehittymistä.

Olen monessa yhteydessä korostanut, että pidän Suomen naapurisuhteita aivan erityisessä arvossa. Ulkopolitiikka on ainoastaan väline ja juuri hyvät naapurisuhteet ovat kansalaisille konkreettinen hyödyke. Niiden sujuvuus luo sekä turvallisuutta että myönteisiä mahdollisuuksia.

Naapureiden kanssa meillä on sekä suurimmat mahdollisuudet että kaikkein suurimmat riskit. Fyysisellä läheisyydellä on kouriintuntuva merkityksensä. Rajan ylittävät niin saasteet kuin terveysongelmatkin.

En epäröi sanoa, että Ruotsi on meille jopa enemmän kuin naapuri. Yhteiset juuremme ovat syvät. Viro on meille myös erityinen. Sen itsenäisyys ja menestys on ollut Suomelle merkittävä kehitys, kylmän sodan päättymisen konkreettinen hedelmä. Venäjä on suurin mahdollisuutemme. Suomen ja Venäjän tiiviit suhteet ovat lupaavia ja kanssakäymisemme lisääntyy jatkuvasti. Emme ole suinkaan hyödyntäneet tätä mahdollisuutta tyhjentävästi.

Arvoisat Paasikivi-seuran jäsenet,
Suomen asema nykypäivänä on hyvin erilainen kuin mitä se oli Kekkosen aikana. Aikakausi on muuttunut. Näen Suomen valinnoissa kuitenkin historiallisen jatkumon. Olemme kaikissa tilanteissa pyrkineet säilyttämään toimintavapautemme, mahdollisuuden tehdä hyvinvointimme kannalta oikeat ratkaisut. Ulkopolitiikkamme palvelee kansalaisia. Sen Kekkonen ymmärsi hyvin.